tiistai 23. lokakuuta 2012

Tamperelainen kunnallisvaaliehdokas Seppo Lehto kannanotto pyöräilyyn ja yksityisautoiluun Tampereen keskusta-alueilla: Yksityisautoilun rajoitukset nurin Tampereen keskusta-alueilla ja suljettujen väylien uudelleen avaukset esimerkiksi Laukontorille, Viistokatu takaisin

Tamperelainen kunnallisvaaliehdokas Seppo Lehto kannanotto pyöräilyyn ja yksityisautoiluun Tampereen keskusta-alueilla: Yksityisautoilun rajoitukset nurin Tampereen keskusta-alueilla ja suljettujen väylien uudelleen avaukset esimerkiksi Laukontorille, Viistokatu takaisin 

---------------------------

Kyllä yksityisautoilu kuuluu ihmisen valinnanvapauksiin, siinä kuin aseharrastuskin. Molempia on pyritty ja pyritään rajaamaan enempi kuin julkitupakointia, mitä sen sijaan pitäisi ohjata Singaporen malliin tehokkaammin sanktioiduksi.
Julkitupakoinnista ja natsojen heittelystä julkisille paikoille pitäisi antaan vähintään 10 päiväsakkoa. Esim. Kauppahallin välikkö huolimatta kieltomerkeistä on monasti täynnä tupakinsavua kuten bussikatoksetkin. Pelkästään tupakoitsijoiden hajuhaitta ja estetiikkahaitta jo ohjaa savuttomia ihmisiä yksityisautoilun pariin.
Ei voida unohtaa tupakoinnin kansanterveydellisiä haittoja mm keuhkoahtaumaa.

 --------------------------------------------------------------

Tampereen ydinkeskusta pitää olla tavoitettavissa autolla, ilman taksia ja takkuavaa joukkoliikennettä kaikille tulevat sitten maakunnasta tai 10 km säteeltä. Aikahävikki on melkoinen jos kökötät räkätaudissa hakemassa apua keskusta apteekista, lapsen korvalääkärille vientiä tai harrastuksiin. Samoin Rautatieaseman parkkiruutuja ei saa rajata vain ammattiautoilijoille. Rautatieasemalta haetaan / viedään lapsia, lapsiperheitä, vanhuksia, liikuntarajoitteisia tavaroineen Tampereen eri alueille. Liikennevirta on molempiin suuntiin. 
 ------------------------

Yksityisautoilun edellytykset keskustassa pitää taata ja parantaa mm. avaamalla Viistokatu uudelleen ja tarvittaessa muuttaa katuja jälleen kaksisuuntaisiksi. 

Pyörät mahtuvat kävelyosuuksille viivarajauksilla kuten ennenkin. Pyöräilijät eivät tarvitse mitään kiihdytyskaistoja keskusta-alueille.

 --------------------

Toki autottomuutta vaativien joukossa on piip-perseisiä kiireisiä erilaisia perintörikkaita vihreitä, lapsettomia, seksuaalivähemmistöjen edustajia, joille pitäisi taata omat pyöräilijöiden "moottoritiet" ilman autoja ja muita, mutta he tyytykööt siihen mitä luonto on antanut, ilman että asemansa turvin pääsevät rajoittamaan oikeiden perheiden ja perhekuntien elämää rajaamalla liikkumisoikeutta perheeillisiltä autoilevilta. 
-------------------

Keskustan autottomuuden sijaan olisi kehitettävä julkista asuntotuotantoa niin että myös suomalaiset eri syistä syrjäytetyt, nuoret ja lapsiperheetkin saisivat kunnon savuttomia asuntoja. 

----------------------------

Tavoitteeksi savuton Tampere ja autoilulle kunnon kaistat. Kyllä pyöräilijät kävelijöiden sekaan on tähänkin asti mahtuneet. Itsekin liikun pyörällä päivittäin keskusta-alueilla ja ihmettelen tuota turhaa ulinaa siitä ettei pyörällä muka mahtuisi kulkemaan.

Tamperelainen kunnallisvaaliehdokas Seppo Lehto oma lista äärimmäisen oikealla. Vaalilistojen oikein joku saattaisi sanoa jopa "äärioikeistolaisin":) vaihtoehto ;) 

http://asuntoja-asunnottomille.blogspot.com


-----------------------------------
Tämä blogi lopettaa toimintansa 2012 kunnallisvaaleihin ja jää vain historian havinaksi ja jatkaa toimintaansa muissa Seppo Lehto blogeissa maahanmuuttoa, islamia, sananvapautta etc koskien. Tervetuloa kommentoimaan muihin blogeihini.
-----


Blogger-profiili


Tampereen kunnallisvaaliehdokkaat 2017 Kunnallisvaalit Tampere Seppo Lehto valtuustoon

Kunnallisvaalit 2017 aiheena Tampereella, Turussa, Helsingissä jne.Arvioimme eri paikkakuntien kunnallisvaaliehdokkaiden etnosensitiviiyksiä ja pahimpia negrospiritualsuskovaislausumia. - Tampereella tiettävästi maamme paras ns. islam- ja Mustan Afrikan nigerialaiskirjeuskovaisten kriitikko Seppo Lehto xxx ehdokasnumerolla ehdolla kunnallisvaaleissa. 

Valitse varma, vakaa ja vielä toistaiseksi vapaa isänmaan mies isänmaamme yhteisille asioille mm. Tampereen kaupunginvaltuustoon ajamaan yhteisiä asioitamme mm. vastustamaan rajatonta maahanmuuttopolitiikkaa 

Palaute: kunnallisvaaliehdokkaat(at)gmail.com
-------------------------------------------

http://tamperelainen-kuntavaaliehdokas-2012.blogspot.fi/

-------------------------------------------------------------------------------------